Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Valtataistelusta läsnäoloon

Lisätty 09.10.2016

Jokainen valtataistelu lapsen kanssa on mahdollisuus läsnäolon oppimiseen? Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen juuri siinä hetkessä, kun väittely on kiivaimmillaan. Alle minuutissa on ihan helppoa vajota rauhallisesta aikuisesta ”kumpi-keksii-paremmat-perustelut” -väittelijäksi ja lopulta ”sinähän-teet-niin-kuin-minä-sanon” -tyypiksi!

Mitä tästä muka voisi oppia?
Tilaisuuksia lapsiperheen arjessa ainakin riittää. Helpoiten taistelu syntyy hetkessä, joka jotenkin kolahtaa vanhempaan;
Rakkaudella laatimani luomuvegaaniateria ei kelpaakaan. Lapsi kömpii ylös sängystä, enkä pääse nukkumaan. En ehdi töihin, jos tuo vaatekappale ei nyt mene lapsen päälle. Opettajalta tuli viestiä lapsen huonosta käyttäytymisestä, onko lapsen koko elämä pilalla…

Jos tilanteessa voisi painaa pause-nappia tai edes hidastaa tapahtumia, mitä huomaisit itsessäsi?

Miltä kehossasi tuntuu? Lihakset ovat kireät, sydän hakkaa, vatsaa nipistää…
Miltä sinusta tuntuu? Häpeää, kiukkua, turhautumista, pelkoa…
Mitä ajattelet? Olen huono vanhempi, minua ei arvosteta, minulla ei ole merkitystä…

Entä jos kokeilisit joskus, jossain tilanteessa, silloin kun mahdollista, hidastamista?

Hengität syvään ja huomaat mitä sinussa juuri sillä hetkellä on läsnä. Huomaat nämä asiat itsessäsi lempeydellä. Ehkä taputat oikealla kädellä itseäsi rintakehälle tai olkapäälle. Sanot itsellesi jotain lohduttavaa. Ei ole ihmisenä oleminen helppoa, eikä vanhempana oleminen.

Pääsisit harjoittelemaan hidastamista, läsnäoloa nykyhetkessä ja myötätuntoa itseä kohtaan.

Voit siis oppia lempeyttä itseäsi kohtaan