
Lukuaika 2 minuuttia
Vanhempana jaksaminen
Vanhemmuus on samalla kertaa sekä maailman ihaninta että haastavinta. Juuri kun vanhempi luulee tietävänsä jotain lasten kasvatuksesta, voikin löytää itsensä tilanteesta jossa arki on selviytymistä tilanteesta toiseen, jatkuvaa komentamista tai välillä kertakaikkista luovuttamista. Miten on mahdollista, että se konsti joka toimi esikoisella, ei toimikaan enää nuorimmaisella? Miksi vanhempi ei enää jaksa asettaa rajoja lapselle, vaikka pari vuotta sitten siinä ei ollut ongelmaa?
Jokainen lapsi on omanlaisensa yksilö, joka tarjoaa vanhemmalle mahdollisuuden ihmisenä kasvamiseen ja uuden oppimiseen. Lapsen temperamentti ja erityispiirteet, esimerkiksi kehitysviive, tuovat omat haasteensa vanhemmalle. Joskus käy niinkin, että juuri tietyn lapsen kanssa on vaikeaa, koska tämä on niin samankaltainen kuin vanhempi itse tai päinvastoin aivan erilainen tyyppi. Ja voihan lapsikin olla stressaantunut. Tuskin kukaan käyttäytyisi kotona esimerkillisen hienosti, jos ikätovereiden joukossa joutuisi päivittäin pilkatuksi?
Lisätään tähän vielä vanhemman stressitekijät, niin soppa on valmis. Töissä on kovat paineet, puolison kanssa on riitaisaa, verenpaine on koholla, lapsi valvoo öisin, läheisverkostosta ei löydy auttavia käsipareja… Tai tapahtuu jokin vielä isompi kriisi kuten vakava sairastuminen, läheisen kuolema, irtisanominen töistä, ero tai jotain koko yhteiskuntaa koskettava asia, kuten luonnonkatastrofi tai sota. Jos elämisen puitteet horjuvat, on vaikeaa olla hyvä vanhempi, vaikka kuinka haluaisi.
Stressaantunut vanhempi tarvitsee huolenpitoa. Evoluution näkökulmasta ihmistä ei ole luotu pärjäämään yksin, vaan osana yhteisöä. Yhteiskuntapoliittisella tasolla voidaan huolehtia toimivista sosiaali- ja terveyspalveluista ja pohtia kaikkien päätösten vaikutuksia lasten ja vanhempien elämään. Arjen tasolla yhteisöllistä tukea voi löytää parisuhteesta, ystäviltä, sukulaisilta, perhekerhosta, leikkipuistosta tai ohjatusta vertaistukiryhmästä. Mummolat, tukiperheet, kodinhoitoon saatu apu ja taloudellinen tuki tarjoavat turvaverkkoa, jonka varassa jaksaa taas paremmin yrittää ymmärtää uhmaikäisen lapsen kiukuttelua karkkihyllyllä.
Yhteisöllinen tuki tarjoaa vanhemmalle mahdollisuuden lepoon, virkistäytymiseen ja akkujen lataamiseen. Joku rentoutuu parhaiten luonnossa kävelemällä ja musiikkia kuuntelemalla, toinen löytää uutta energiaa kuntosalilta ja ystävien tapaamisesta.
Mutta voimia antavinta taitaa silti olla lapsi itsessään. Tuikkivat silmät yhteisen hassutteluhetken jälkeen, rauhallinen ilme nukkuvan lapsen kasvoilla tai hetki, jolloin lapsi on tullut lohdutetuksi vanhemman sylissä. Viime kädessä vanhemman jaksaminen kumpuaa tästä sanattomasta ja syvällisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta, jotka voisi kutsua myös rakkaudeksi.
Levitetään yhdessä iloa – jaa tämä!